#233: Ololo (2008) by Olli-Pekka Tennilä



Ntamo-kustantamolta esikoisensa julkaissut Tennilä (s. 1980) tiedetään jo teoreettisesti ja kirjallisesti sivistyneeksi runoilijaksi. Kansi haastaa välittömästi: ovatko runot yhtä hurjia kuin kantensa?

Tennilän runoja on jossain luonnehdittu helppolukuisiksi. Minulle ne eivät sitä olleet, ainakaan kokonaisuutena; olo(lo?) tuntui lähes sanojen, pintojen vangitsemalta. Luin näitä tekstejä kauan. Kuvissa rakennetaan filosofista bricolagea maailman kohinasta, tajunnan ja ymmärryksen kerroksellisuudesta. Intertekstit ja tumma monitasoisuus on pakattu näennäisen itseironisen siistiin kuoreen, pakotettu tasopinnalle. Ensi sivuilta tulee selväksi, että kirveellä veistetyt kasvot eivät ole kannessa sattumalta. Näennäisen yksinkertaiset fragmentit tulevat selittämättömällä tavalla, tarkoituksella ahtaiksi: kehykset eivät riitä.

Itsetietoinen kokonaisuus; ei kertakäyttötavaraa.

[EDIT 25.10.] Ololo on yksi yhdestätoista tämänvuotisesta Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaasta. Pidetään peukkuja pystyssä!

Arvostelu Helsingin Sanomissa
Arvostelu Savon Sanomissa

Tennilän blogi Valkea kohina