?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

MIKÄÄN EI OLE TOTTA, KAIKKI ON SALLITTUA

#34: Alamut (2008, orig. 1938) by Vladimir Bartol. Finnish translation by Kari Klemelä



Sloveniassa, samoin kuin muualla entisen Jugoslavian alueella, on kirjoitettu ja kirjoitetaan maailmankirjallisuutta, jota olisi syytä esitellä Suomessa laajemminkin. Alamut-suomennoksella Mansarda on jälleen tehnyt tärkeän kulttuuriteon.

Assassiineista, 1000-luvun fanaattisesta ismaililaislahkosta kertova tarina tiivistyy vallankäytön analyysiksi ja kiintoisaksi kysymyksenasettajaksi. Alamutin linnake Persian pohjoisosassa on taistelukoulutuskeskus, jossa ylipäällikkö Hasan ibn Sabbah koulii sotureita ja salamurhaajia. "Elävät tikarit" haluavat kuolla marttyyreina pyhän asian puolesta ja päästä paratiisiin. He uskovat, että ylipäälliköllä on hallussaan paratiisin avain ja että tämän valta ylittää paikan ja ajan rajat. Hasanin mahtavina aseina ovat aivopesu ja ankara koulutus. Todellisuudessa fedajisoturien paratiisikokemukset ovat hasispillerien sekä orjamarkkinoilta ostettujen kaunotarten puutarhan aikaansaamaa lumetta.

Päällisin puolin Alamut on romanttinen ja viihdyttävä seikkailutarina. Naivistinen satuasetelma vajoaa paikoin Tuhannen ja yhden yön eksotismiin; silti yksikään lukija tuskin jättää huomioimatta sen eettisiä ulottuvuuksia. Teos tutkii yhtäältä vallankäyttöä organisaatiossa ja toisaalta vallan henkilöitymän moraalista profiilia. Kolmikymmenluvun muodikas nietzscheläinen äärinihilismi kyseenalaistaa sekä hallintorakenteet että uskonnollisen ja maallisen vallan ytimen. Poliittista manipulaatiota ja vallankäytön oikeutusta tarkastellaan useamman eri kokijan silmin, diktaattorista uskottuihin miehiin ja uskonsotureista huurineitsyisiin.

Mitä on oikeudenmukaisuus ja millaisia sen sovellukset? Millaisessa tilanteessa vallankäytön äärimmäisetkin muodot ovat sallittuja; voiko terrorismi olla oikeutettua? Entä millainen on ihminen, joka kykenee toimimaan äärettömän vallan kahvassa?

Kirjan keskusteluissa pohditaan ennen kaikkea, onko jalon päämäärän nimissä sallittua uhrata ihmishenkiä. Mikään ei ole totta, kaikki on sallittua: ismaililaisten perimmäinen motto on ekstremistinen. Ekstremismiä on myös Hasanin haave yksinvaltiudesta. Kuitenkin kirjan teemoja voidaan soveltaa minkä tahansa aatteellisen järjestön tai yhteenliittymän toimintaan. Tavallinen kansa toimii usein korkeamman tason valtapelin pelinappuloina, massana, jolta toiminnan motiivit salataan. Sille taas, jolla on tieto ja joka tuntee koneiston perimmäiset mysteerit, ei ole olemassa totuutta: hyvä ja paha ovat suhteellisia käsitteitä, villakoiran ytimessä on tyhjyys. Hasanin mielestä ihmiset uskovat mieluummin jotain konkreettista lupaavaa satua kuin elävät epävarmuudessa. Itse hän esiintyy profeettana, massojen uutena Mahdina; suorille alaisilleen hän paljastuu agnostikoksi ja kyynikoksi. Onko hänen toimintansa hyväksyttävää: hänhän on korottanut itsensä luojaksi maailmassa, jossa mikään ei ole totta? Ylipäällikön epävarmuus piiloutuu sofististen päätelmien taa. Näin esitettynä valtarakenteiden arvopohja murenee, muuttuu jopa hivenen naurunalaiseksi.

Usean henkilön näkökulmat ja henkilöiden persoonallinen kehitys mahdollistavat herkulliset moraalikeskustelut tapahtumien edetessä. Nykynäkökulmasta kovin perinteisenä pidettävä kerronta ja juonenkuljetuskin tukevat omalla tavallaan kirjan hierarkia- ja karsinointiteemaa. Voittamattomaksi suunniteltu hierarkia ei säästy korruptiolta millään tasolla, sillä ihmisillä on inhimilliset heikkoutensa. Ylipäällikkö Hasankin tekee vakavan virheen: oman luomakuntansa herrana toimiva diktaattori alkaa luottaa sokeasti omaan erehtymättömyyteensä ja oman järjestelmänsä täydelliseen kauneuteen. Näin sekä massat että heidän johtajansa toimivat omilla tasoillaan harhojen vallassa. Nihilismin lakien mukaisesti kukaan ei voi olla tässä maailmassa todella vapaa: paratiisia ei voida luoda maan päälle.

Sokea usko auktoriteetteihin tuntuu järjettömältä modernin individualismin maailmassa. Uskonsoturuus on suomalaisesta nykynäkökulmasta vanhanaikainen, käsittämättömäksi käynyt, pelottava ajatus. Jopa sodankäynnin vaatima sitoutuminen ja johtajuuden hyväksyminen voivat vaikuttaa vierailta. Samoin itse sodankäynnissä on tapahtunut radikaali muutos henkilökohtaisesta, ritariromanttisesta taistelusta konesotaan. Toisaalta nykyterrorismin piirteet eivät juurikaan eroa ikiaikaisista. Tässä mielessä kirjan tapahtumapaikka ja -aika (1000-luvun Persia) romantisoivat ja etäännyttävät, mutta toisaalta alleviivaavat sen sanomaa.

Kirjaan sisältyy Aleš Debeljakin jälkisana tappamisen etiikasta. Yhdessä kansiliepeen tekstien kanssa teos on ajatuksia herättävä kokonaisuus. Viitekehystä tuntematta se olisi ehkä helppo ymmärtää puutteellisesti, pelkkänä 2000-luvun terrorismin ennustajana tai jopa puhtaasti historiallisena romaanina. Samoin on helppo ymmärtää, miksi romaania pidettiin sen ilmestyessä 1930-luvulla, suurten diktatuurien aikaan, poliittisesti arveluttavana. Bartolin piilosanoma oli nimittäin tukea Italian sloveeneja Mussolinin hallinnon puristuksessa. Teos, tai sen nihilistisimmät tulkinnat, ovat epäilemättä olleet aikanaan tulenarkaa materiaalia. Tänäkin päivänä sen valta-analyysit lienevät kyseenalaisia monissa maissa ja kulttuureissa. Suomettuneella 70-luvulla sen ilmestyminen olisi todennäköisesti ollut myös meillä mahdotonta. Nykyään Alamut on käännetty yli 20 kielelle ja se on saatavilla esimerkiksi Iranissa.

Tietokonepeli Assassin's Creed perustuu Bartolin romaaniin: aika yllättävää! Pelissä pääpaino lienee yksittäisissä assassiinien tehtäväsuorituksissa, jolloin alkuperäinen sanoma heilahtaa päälaelleen.

Vladimir Bartol 1903-67 (Wikipedia)
Arvostelu Kiiltomadossa
Arvostelu Keskipohjanmaassa