January 27th, 2008

VALOA PIMEYDESSÄ

#35: Syötti [Mamac] (2007, orig. 1996) by David Albahari. Finnish translation by Kari Klemelä



Päällimmäisellä tasolla Syötti on metatason romaani romaanin kirjoittamisesta, ironiaakin kirjoittamisen mahdollisuuksista ja mahdottomuudesta, luomisen prosessista ja taiteen olemuksesta.

Samalla kappalejaoton pieni mestariteos on myös paljon muuta. Se on virtaavaa vettä tai tilkkutäkki sängyllä, se on meditaatiota maantieteen, todellisuuden muokkaamassa uomassa. Heiluriliikkeen ääripäinä toistuvat äiti ja kirjailijaystävä Donald, Jugoslavia ja juutalaisuus, kotimaa ja maanpako, Eurooppa ja Uuden mantereen sietämätön keveys, ylevä ja arkipäiväinen, muistot ja nykyisyys, äidin lämpö ja isän kylmyys, valo ja pimeys, toisto ja muutos. Lukijalle muodostuu tarkka kuva menneisyyden ja tulevaisuuden välillä sinnittelevästä minäkertojasta: draamallisesti ilmaistuna exit äiti, enter Donald. Faktuaalisesti tarkempi kuva piirtyy kuitenkin äidistä ja tämän monesta identiteetistä ideologisten ja maantieteellisten muutosten Jugoslaviassa.

Teemat ja aiheenkäsittely muistuttavat yhtä sinkoilevasta joukosta intertekstejä: Hal Sirowitz, Art Spiegelmanin Mausit, Samuel Beckett, jopa Henry James. Pienet vinkit viittaavat myös laajalle eteläslaavilaiseen kirjallisuuteen, Pavićiin, Kišiin. Alkuteoksesta löytyy paikallisväriä, rakkautta/yhteenkuuluvuutta kotiseutuun varmasti aarteeksi asti kertojan toistellessa ja maistellessa äidin puheenparsia. Tässä mielessä tarina on eräällä tasolla kokoelma sitaatteja: äidin fraaseja, kriittisen Donaldin mielipiteitä kirjoittamisesta, enenevässä määrin kertojan sekalaista elämänfilosofiaa ja kirjallisuusviitteitä.

Kirjan nimi, Syötti, on kysymysmerkki. Alkuteoksen nimi, Mamac, virittää yhteyteen 'äidin' ja 'syötin' välillä. Kuka virittää ansan kenelle? Onko avuttomuudessaan sympaattinen minäkertoja tehnyt romaanistaan syötin Donaldille? Haluaako hän lopultakaan ihailemaansa kirjailijanstatusta — vai kirjailijan? Äidin vangitseva puhe nauhalla toimii syöttinä menneisyyteen takertumiselle, mutta myös oppaana tulevaan. Onko vanha äiti-keskiö uuden Donald-keskiön houkutin? Kertoja-raukka tarvitsee tarttumapinnan: hän etsii syöttiä, mihin tarttua. Äidin (ja pojan) viisauksien maailmankuva on pakosti kyyninen: mutta kaiken rakentamisen ja purkamisen keskellä ihminen tarvitsee majakan, turvapaikan, kiintopisteen, äidin.

Zeniltä maistuvan meditaation kautta päästään lopulta filosofiseen perusytimeen, jossa vastakohdat täydentävät toistaan ja jossa millään ei ole merkitystä ja merkitys on kaikki. Alkaako filosofisen ja historiallisen toiston jälkeen lopulta muutos, vai johtaako muutos aina toistoon? Loppu jää avoimeksi kysymysmerkiksi, näyttämö pimenee.

Albahari lukeutuu tämänhetken arvostetuimpiin serbiankielisiin kirjailijoihin. Hän on julkaissut yhdeksän novellikokoelmaa ja yhdeksän romaania. Suomessa Albahari nähtiin Mukkulassa kesällä 2007. Syötti on tekijänsä suosituin ja palkituin teos. Sen suomalainen editio on Mansardan ansiokasta kustannustyötä, Kari Klemelän upea suomennos vuodelta 2007.

Sain tämän kirjan Kari K:lta. Se kuuluu pysyväiskokoelmaani, mutta lainaan sitä halukkaille. Tarna ainakin vaikutti kiinnostuneelta.

Arvostelu Kiiltomadossa
  • Current Mood: impressed impressed

SOUS PEINE DE MORT

#36: Suite française (2004, orig. 1942) d'Irène Némirovsky. Préface de Myriam Anissimov



Composé de deux romans, Tempête en juin et Dolce, ce livre décrit l'exode, puis l'occupation, la société française et l'âme de chaque Français pendant l'Exode de 1940. Originalement, Némirovsky projetait de composer une complète symphonie de mots en cinq parties de 200 pages chacune. La suite devait peindre la vie française de l'époque et servir à une leçon d'histoire. La première partie, Tempête en juin, nous décrit la vie en France dès le 4 juillet, 1940, les mouvements en masse avant que les troupes d'occupation Allemandes se préparent à invader Paris. Dolce est une histoire d'un amour irréalisé entre l'épouse française d'un prisonnier de guerre et un officier allemand.

En ces deux romans, les histoires des personnages commencent à prendre forme, mais le récit reste incomplet. En juillet 1942, ayant tout juste fini les deux premiers romans de la série, Irène Némirovsky est arrêtée comme juive; elle est détenue à Auschwitz où elle meurt la même année. Le manuscrit de cette œuvre est sauvegardé par ses filles, mais elles ne le lisent qu'en 1998. Les deux romans sont publiés sous le titre de Suite française en 2004. Malgré son inachèvement, le roman mérite bien sa place parmi des grandes œuvres importantes de la littérature française. Véritablement selon l'auteur, on y retrouve tous ces termes de musique: presto, prestissimo, adagio, andante, con amore... Pourtant, je ne l'ai pas autant bien aimé que la forme plus brève de Némirovsky. C'est toujours son style poignant et laconique qui fait vraiment penser le lecteur; mais ici c'est surtout le parallèle aux drames anciens qui frappe. —C'est aussi surprenant que les juifs sont presque totalement absents de ce canevas.

L'édition contient une préface excellente de Myriam Anissimov où elle rend compte de l'information biographique de Némirovsky. Il y a aussi des notes d'Irène Némirovsky sur son œuvre, et la correspondance 1936-45 entre elle, ses éditeurs et autres: l'ensemble est bien informative.

Site officielle de l'écrivain Irène Némirovsky
Mon entrée LJ sur Sunnuntai ja muita novelleja [Dimanche] de Némirovsky [10/01/08]
Mon entrée LJ sur Tanssiaiset [Le bal] de Némirovsky [03/01/08]
  • Current Music: Joyful Wings by Zambra Mora