catharinal (catharinal) wrote,
catharinal
catharinal

HURJAA MENOA HORNANPERÄLLÄ

A.H. Tammsaare, Hornanperän uusi Paholainen


Eestinkielinen alkuteos
Põrgupõhja uus Vanapagan (1939).
Eestin kielestä suomentanut Aino Kaasinen.
Helsinki : Kansankulttuuri 1964. Sidottu, 304 sivua.


Kerttu Mannisen teosarvio, julkaistu Arvostelevassa Kirjaluettelossa 3/1965 (lähde: Kirjasampo):
Omalaatuinen, kansantarinan muotoon pantu kertomus paholaisesta, joka lähetetään maan päälle kokeilemaan, onko ihmisellä elämässään lainkaan mahdollisuuksia autuaaksi tulemiseen, koska taivaassa on alettu sitä epäillä. Hornanperän isäntänä paholainen joutuu autuutta tavoitellessaan kokemaan isoisten tunnottomuutta ja vääryyksiä aina sietokykynsä rajoille, sillä vanhenevan tekijän satiiri ja pessimismi on kirvelevää ja jokseenkin armotonta. Herkullisen omaperäinen lähtöasetelma lupaa kenties enemmän kuin tekijä sittenkään kykenee allegoriastaan muovaamaan, sillä mukana on tarpeettomankin katkeria kärjistyksiä ja selkiintymättömiä liitännäisiä kuvion ulkopuolelta.

*

Tämä kirja kertoo monestakin asiasta: allegorisesti Viron historiasta, mutta myös (kristin)uskon olemuksesta (Virossa) ja yleisestikin kirjoitusajankohtansa maailmanideologioista ja -tilanteista.

Mielenkiintoiseksi ja erityisen antoisaksi kirjan tekee se, että Jürkan hahmo (Paholainen!) on sympaattinen, jukolanjussimainen jörkki, Hornanperän tilapahasen isäntä. Lukijaa haastetaan jatkuvasti pohtimaan, kuka onkaan tässä myllytyksessä pahis. Ja mitä koko lähtöasetelmalla halutaan sanoa: että taivaassa on alettu epäillä ihmisen kehitysmahdollisuuksia? Mitä ideologiaa tässä ollaan eniten kyseenalaistamassa?

Luterilaista työmoraalia (tai vielä kaameampaa saksalaista aatetta: mihin mahtaa viitata Antsin tokaisu “Jos lunastus ei merkitse mitään, sen korvaa työ.” (s. 153)?) Tammsaare tuntuu irvailevan olan takaa. Virossa tietysti yhteiskunnalliseen järjestelmään/järjestelmiin, maaorjuuteen ja miehityksiin lujasti liitettynä, osana jatkumoa. (Vaikka Suomea sanotaan maailman luterilaisimmaksi maaksi, Suomessa työmoraali ymmärretään ehkä lopultakin keveämmin: meitä ei hierrä yhtä raskas historia.)

Mukana risteili myös aikalaisarvostelussakin mainittuja sivupolkuja. Joihinkin yksityiskohtiin juutuin ajatuksissani pitkiksi ajoiksi. Luulisin, että virolainen Tammsaaren aikalainen tai edes virolaisia kansantarinoita yhtään tunteva saisi paremmin kiinni kokonaisallegoriasta: kuka on kenenkin kuva? Kuka kenenkin palveluksessa? Mielettömäksi kaleidoskoopiksi kiertyvässä kuviossa pyörii virolaisen maanviljelijän historia, hänen ihmisyytensä ja ideologiansa; ehkäpä epäolennaisuuksilta vaikuttavat ovat lopulta jopa suurimpia olennaisuuksia?

Kirjan julkaisuajankohtaan (1939) nähden Kavala-Antsin, Jürkan naapurin ja orjuuttajan, rooli allegoriassa on erityisen kiintoisa. Ants on pahempi kuin paholainen, se on selvää; mutta kuka hän on? Tarinan edetessä Ants tuntuu saavan koko ajan eri rooleja esitettäväkseen. Turvallisinta, helpointa ja korrekteinta on ehkä ajatella, että hän on yksinkertaisesti aina se, joka ajattelee muiden ihmisten olevan Toisia ja Toisten itseään alempiarvoisia, orjuutettavia. Ehkä lukijalle on tarkoituksellisesti heitetty haaste: keitä julkaisuajakohtana tai yleisesti maailmanhistoriassa on pidetty Antseina? Ja keiden mielestä? Kuvaako Ants edes ihmistyyppiä vai kenties ihmisen ideologiaa?

Antsin olemusta pohdin jopa enemmän kuin Jürkan. Onko hän omasta mielestään Ants? Alussa Ants määrittelee itsensä yllättävän tarkkanäköisesti “muuten vain loiseksi”; kirjan keskivaiheilla hänen kerrotaan “rakastavan Jürkaa kuin kotieläintä”; sittemmin tunteitta pitävän tätä eläimenä, orjana ja omaisuutenaan; kirjan loppupuolella hänen suhtautumisensa loppuun nyljettyyn Jürkaan on avoimen halveksivaa ja pilkallista; lopussa Ants kuitenkin pelkää Paholaiseksi epäilemäänsä Jürkaa.

Voidaanko olettaa, että Ants (hänen isänsä, esi-isänsä jne.) ovat aina imeneet Hornanperän isännistä kaiken, että historia on toistanut itseään? Antsin suku on jatkunut aina uudella Antsilla; mutta Hornanperälle ei ole jäänyt mistään suvusta isäntää. Kehittyvätkö Antsit kuitenkin hitaasti parempaan, “inhimillisempään” suuntaan hioutuessaan suhteessa hornanperäläisiin? Mikä mahdollisessa kehityksessä on motiivina: pakotettu pelkoko vai todellinen katumus?


Joka tapauksessa uusi aika on kirjan lopussa koittamassa, koskapa poika-Ants ja Antsin tilukset ovat nyt mennyttä ja vanha Ants kuoleman kielissä. Paljon jää herkullisesti arvailujen varaan: elossa ovat Jürkan Kusta-poika vankilassa, Jürkan nuorin tytär Riia, itse Ants, ehkä muutamia Antsin lapsia sekä Jürka taas omassa Paholaisen hahmossaan. Vaihtuvatko osat nyt? Saavatko Antsin jälkeläiset vakuutusrahat? Vai rupeaako Peeter (!!) heidän orjuuttajakseen?

Kirjan loppuun liitetty Muutama sana tekijästä -osio oli sekin kiintoisaa luettavaa: aikamoinen kylmä kylpy kirjan perään. Kirjailija Rudolf Sirgen omaa ideologiaa tai toimintaa tuntematta en voi kuin luottaa omaan ymmärrykseeni siitä, että teksti on kirjoitettu Viron Neuvostotasavallassa 1960-luvulla. Silti väitteet kirjan ideologiasta/filosofiasta lähinnä kehotuksena luokkataisteluun pöyristyttävät. Erityistä ajattelemisen aihetta herätti häränpyllyn heittämiseen provosoiva

[J]okaisen perinteellisiä arvoja naurunalaiseksi tekevän repliikin taaksekin kätkeytyy syvä huoli oman kansan ja maan, koko maailman ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. On liian vähän sanoa, että [se] paljastaa armottomasti luokkayhteiskunnan vastakohdat, osoittaa riistojärjestelmän kelvottomuuden ja kehottaa tuhoamaan riistäjät.

[--] Mystillinen aineisto on olemassa vain tunnelman luomiseksi, pannakseen ihmisen ajattelemaan ja uskomaan. Sillä – kuten teoksessa sanotaan – ihminenhän on sellainen, että esitä hänelle miten mieletön valhe tahansa, hän uskoo heti, mutta yritäpäs puhua totta, heti hän epäilee, kiristää, tutkii… Tammsaare oli itse kymmenissä edellisissä teoksissaan yrittänyt puhua silkkaa totta, viimeisessä hän kokeili satua… ja voitti kaikkein helpoimmin miljoonia sydämiä.
(s. 303)

Onneksi sentään sanamuoto on käsittääkseni sellainen, että siitä pitäisi haistaa propaganda kilometrin päähän. Ehkä retoriikka on neuvostoajan virolaisille lukijoille tahallaan noin räikeästi valittukin. Kai kirjassa sentään nähdään kaikki (ml. ja erit. neuvostososialismi) kirjoitusajankohtaan vaikuttaneet, niin punaiset kuin mustatkin, poliittis-ideologiset hyötyajatteluun perustuvat järjestelmät, ihmisyyttä sortavina ja ihmistä orjuuttavina?

*
Suosittelen kirjaa lämpimästi muillekin Virosta kiinnostuneille.
Subscribe
  • Post a new comment

    Error

    Comments allowed for friends only

    Anonymous comments are disabled in this journal

    default userpic

    Your reply will be screened

  • 0 comments